maanantai 7. heinäkuuta 2014

GP Challenge - Hyvin mielin eteenpäin

Kylläpäs tässä taas on vierähtänyt aika nopeesti.

Viikonloppuna kisailtiin Espoossa GP Challengit, omassa kisaohjelmassa oli vain 50 vapaauinti. Lopulta yhteensä 4 kertaa. Mutta mennään ensin hieman ajassa taaksepäin.

Kesäkuu oli töiden puolesta kohtuu kiireinen ja treenaaminen on ollut vähän sitä ja tätä. Uintia on ollut viikossa 2 -4 kertaan vähän viikon muusta ohjelmasta riippuen. Melkeen kaikki tekeminen kuitenkin mitä on altaassa tehty on kuitenkin ollu kivaa ja siitä on nauttinu, jopa ne muutamat 4km "kelaus" treenit mitä tuonne on mahtunu mukaan. Pääasiassa harjoittelu on kuitenkin ollu parin kilsan treenejä nopeutta ja otteen hakuja.

Paljon on myös mahtunut viikkoon perus aerobista liikkumista. Pyörän selässä on tullut jonkinverran kilsoja ja sitten tietty sali treeniä. Jalkoihin onkin sitä kautta tullut vähän lisää paukkuja, ja sen myös huomas eilen Challenge lähdössä.

Mut joo tosiaan 50 vapaauintia lauantaina aamulla alkukisoissa 23,90 helpolla uinnilla ja huonolla startilla. Välierissä lauantaina iltajaksossa syntyi sit kauden paras 23,45, sillä pääsi neljäntenä Challenge päivään.
Uinti oli tasapainonen ja tuli hyvin loppuun asti, pari hengitystä hieman hidastivat ja frekvenssi oli jopa minulle tosi alhainen. Parannettavaa jäi siis vielä vaikka kauden paras parani jo SM:stä selvästi.

Sunnuntaina sit toi Challenge päivä ja sen verran jäi lauantaista hampaankoloon, että tarkoitus oli paiskata parilla muutoksella ainakin pari kymppää ajasta pois. Pieni lisäpuristus kuitenkin aiheutti pari tekniikkavirhettä ja aika jäi lukemiin 23,56, jolla kuitenkin oli kuudes ja pääsi Challenge kisassa toiselle kierrokselle. Sen verran kuitenkin oli jo ekassa ollu puristusta, että noin 3 minuutin lähdöllä vedetty seuraava 50 hyyty aikaan 26,3 ja happoja oli kyllä ihan liikaa. Ei toi mun viimeisten parin kuukauden treenaaminen kyllä millään tavalla ole helpottanut tollaseen kisaan valmistautumista, SM:n jälkeen ei yhtään kunnollista happotreeniä takana.

 No mutta summa summarum kuitenkin uinti on taas mennyt eteenpäin ja vauhti paranee, eiköhän toi 50 vaparia ens kaudella taas ala liikkua lähempänä sitä omaa tulostasoa. Sinne 22 alkaville lukemille vielä on tosin matkaa, mutta...

Nyt on aika hetki nauttia, kun se kesäkin näyttää vihdoin tulleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti